Sivut

Kasvistoni 2016

Kukkani, perennat, kotona ja mökillä 2016,osa 1

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Osa 2, kukkaloistoa Italiassa 2016, syyskuu, ISOLA BELLA


Isola Bella, Maggiore järvellä. Kotisivu , Kaunis saari, niinku nimikin kertoo. Ja sitä se on.



Moottoriveneellä mentiin Stresasta.

1 osa Kukkaloistoa Italiassa 2016, syyskuu, VILLA MONASTERO


Aloitetaan ensin vaikka Varennasta. Comojärven itärannalta.




Italiassa on kaikenkaikkiaan kaunista joka puolella, ja tää puutarha ei ollut poikkeus.

torstai 20. lokakuuta 2016

Vieläkin nään kukkia


Syksy ja aamupakkaset saapuu. Laitan postauksen vielä syyskuun viimesen päivän kuvista.
Mökillä kävin syysmatkan jälkeen.



Hämähäkin verkot on aika kauniita aamulla aikaisin kun kävelee metsässä.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Vielä kukkii syyskuussa mökillä


Syksy saapuu tänne mökillekin vähän vaivihkaa. Lehtiä tippuu joka päivä alas, ja pian tuleva myrskytuuli varmaan tiputtaa loputkin lehdet puista. Pääsee haravoimaan.



Oi kun on vähän suttunen kuva.

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Unikon aukeaminen 30.8




Siinä se nuppu nuokkuu sateisen yön jälkeen. Pää puuta vasten. Ihan kun se olis väsyny. Mut kolmen tunnin aikana se aikoo avata kauniin kukkansa, ja sitä nyt seurataan. Kuvat kertoo kaiken.

lauantai 27. elokuuta 2016

tiistai 16. elokuuta 2016

Keijunkukat ja Haltiankukka


Kauniiden lehtien takia näitä on siunaantunu useammanlaisia mökkipihaan. Nimiä en tähän hätään muista, mut mökillä on jonkinlainen luettelo kaikista kasveista. Tutkin... Mä en käsittele mun kuvia juuri koskaan, joten ne on mitä on.





sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Kesälomaduunia



Tästä kaivelin hiekkaa pois, ja ajatus on tehdä niinku kukka/ kasvipolku toiselta puolen mökkiä toiselle puolelle.



torstai 28. heinäkuuta 2016

Vierailu Tuomiojan Tarhaan ja Pirtin perinnepuistoon Kangasniemellä



Mökiltä lähdin ajeleen Kangasniemellä sijaitsevaan puutarhaan.

kotisivu



En ollu aiemmin käyny täälläkään, ja kuinka monia puutarhoja on vielä näkemättä. Päivä oli kuuma ja aurinkoinen.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Vierailu Vanhaan Kilkkilään



Lomalla oltiin yks yö Mikkelissä. Pois lähdettäessä poikettiin puutarhaan noin 20 kilsaa Kuopioon päin, Vanhaan Kilkkilään.



Kukkia ja kokedamaa


Tässä kaks kivaa laattaa, jotka valoin alkukeväästä. Isommalle on jo käöyttöpaikka tiedossa. SAiitä myöhemmin.



maanantai 4. heinäkuuta 2016

Rinneprojektia ja kukkia kukkivia



Kotona ennen lomalle lähtöä, ehti kukkaan vielä ruskolilja, jonka viime vuonna sain Juankoskelta ystävältäni. Se on lisääntyny mukavasti.



Mökillä olikin sit monta kukintaa vastassa.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Kaikki vasta alussa






Niin masentavalta näytti pari viikkoo sit tää mun unelmapenkki mökillä. Tähän piti nousta monet sipulikukat loistamaan, mut se mitä näkyy, on muutama hento tulppaanin, tai jonkun muun varsi. Kanadan vuokkoja on noussut ehkä 6 kpl, vaik istutin niitä ainakin 30. Viime talvi verotti muutakin kasvustoo jonkin verran. Siivouskin on kesken. No, juhannuksena nähdään onks tapahtunu mitään edistystä.

lauantai 21. toukokuuta 2016

Kasvun ihanuuksia ja omenapuiden kukintaa



Tänään on ollu kuuma päivä, ja kotipiha on vähän myllerryksessä uuden terassin teon takia. Tai se on siis alotettu kaivamalla tätä kurjuuksien savimaata. Laatat tulee, mut kyl se puu olis ollu PALJON helpompaa työstää. En laita sotkusta kuvia vielä, koska epäilen valmistumisaikataulua hieman. Se siitä tällä erää, mut katsotaas mitä muuta tapahtuu puutarhassa.




Tätä kukkaa en muistanu istuttaneeni, tai siis sipulia, ja mietin pitkään, et mikähän siitä tulee.
Se muistuikin mieleen heti kohta, kun väri alkoi näkyä. Se taitaa olla jättilaukka, jonka kaks sipulia heitin tohon kohtaan syksyllä. Seurataan.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Koriste seinälle mökillä


Mökin ulkoseinään se päätyi.




Viime syksynä tein betonista pöllöt. Maalasin pikkuiset, ja jätin talveksi varastoon. Lakkasin pari viikonloppuu sit, ja nyt ne oli valmiit käytettäviks. Uppotukki on löytyny muutama vuosi sitten vedestä läheltä rantaa, ja on ollu kuivumassa varaston yläpuiden päällä. Ihan hauskan näköinen juttu !

Terassin kaide, ja uusi projekti



Viime viikonloppuna aloittelin "kaiteen" tekoa mökin terassille.




Tässä tää tyhjänä möllöttää.

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Kukkani, perennat, kotona ja mökillä 2016,osa 1



Laitan tähän kaikkien kukkivien kukkien kuvat vuonna 2016. Yritän laittaa kukkimisjärjestyksessä aina kun kukkii lisää.






IDÄN SINILILJA,  Scilla siberica
Vantaalla.8.5

maanantai 2. toukokuuta 2016

Kaihoisa sininen


Mun tän kesän pikkuprojekti tulee olemaan sellainen, et aion kuvata kaikki mun kukkivat kasvit aina kun ne puhkee kukkaan- Ensimmäinen on tässä. Ja mökillä ollaan.




Kevätkaihonkukka,  Omphalodes verna. Ihanat, herkät, pienet, siniset kukinnot.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Kotona alkaa maan läpitunku


Paljon ei vielä tähän aikaan keväästä oo tullu maanpintaan, mut jotain sentään.


Kurjenmiekka Gracchus, jota aikoinaan 10 vuotta sitten, löysin Karjalohjalta rauniopihan oletetusta "puutarhasta", alkaa tulla ylös. Mulla oli ensin vain yksi ainoa, ja se on levinny paksuks mukulamatoks neliön penkkiin. Tää täytyy purkaa uuden terassin alta, ja ei oo hajuakaan mihin ne laittaisin. Täytyy vähän miettii.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Santa Cruz, Teneriffa


Lomamatkalla tuli taas ihailtua kasveja ja käytyä parissa puutarhassa/puistossa. Ihanalta tuntuu näin talven keskellä nähdä kukkivia ja vehreitä kasveja.


Aloitetaan Parque Garcia Sanabria puistosta, joka ilokseni sijaitsi aivan hotellin vieressä.

Tietoa puistosta.



maanantai 18. tammikuuta 2016

Monacon puutarhat,2015


Exotic Garden, Monaco


Tää on Monacosta ja vuoren rinteellä oleva MAHTAVA paikka. Niin upeet näkymät satamaan ja vanhaan kaupunkiin.

Meksikon kasvit, 2013


Meridassa ollaan, ja löysin muutamia kuvia sieltä.



Aikamoinen talo taitaa olla, kun porttikin on mahtava, ja suuri piha.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Fuerteventuralla vastaantulleita kasveja, 2013






Katsastetaampas muutamat kasvit, joihin törmäsin Fuerteventuralla, Kanarialla.

Puutarha Las Palmas, 2011


Täällä lumen keskellä on kiva muistella matkoja, ja puutarhoja joissa on käynyt. Kaivoin tähän ekaks vuoden 2011 Las Palmasin reissun.

Jardín Botánico Viera y Clavijo 

Noin 10 km Las Palmasista etelään päin.



Taksi toi meidät vuoren yläpäähän, josta lähdettiin valumaan alaspäin. Näkymät oli upeat.