Lomamatkalla tuli taas ihailtua kasveja ja käytyä parissa puutarhassa/puistossa. Ihanalta tuntuu näin talven keskellä nähdä kukkivia ja vehreitä kasveja.
Aloitetaan Parque Garcia Sanabria puistosta, joka ilokseni sijaitsi aivan hotellin vieressä.
Tietoa puistosta.
Tää kukkakello on yhden sisäänkäynnin vierellä. Aika kiva. Tanskan konsulin vuonna 1961 Santa Cruzin kaupungille lahjoittama kukkakello. Kellotaulun kukat vaihdetaan aina sesongin mukaan, joten kello on aina uuden ja tuoreen näköinen.
Jotkut puista eivät tosin saapuneet meriteitse, kuten esimerkiksi suuri Intian laakeripuu, joka pelastettiin hajotettavaksi tuomitun San Cristobalin linnoituksen pihalta. Tämä puu koristi kauan puiston itäistä pääsisäänkäytävää, mutta muutaman vuoden takainen trooppinen myrsky koitui osin sen tuhoksi. Puu on paikallaan, mutta hyvin lyhyeksi katkenneena ja leikattuna.
Osa puista on peräisin puiston paikalla aikaisemmin olleista puutarhoista. Eräs niistä on suuri tamarindipuu, joka itse asiassa on hieman puiston ulkopuolella, keskellä Numancia kadun katukäytävää. Puisto on muodostunut näin ollen eräänlaiseksi lajirunsauden muistomerkiksi. Puistossa on harmonisessa sopusoinnussa yli 200 eri puolilta maailmaa kotoisin olevaa kasvia.
Paksurunkoisia puita on pitkin tätä rehevää puistoa. Kiva istuskella ja rauhoittua vaikka heti aamusta.
Mahtava kukkakaarikäytävä, jossa kasvaa bougainvilleaa.
Kauniit on kukat.
Kaktukset oli vähän laitettu omaan alueeseensa. Kultasiilikaktuksia (anopin jakkaroita).
Puistossa oli myös kaikenlaisia patsaita ja muita teoksia.
Tähän vaik eväsretkelle.
Kolibrikukka, tunnetaan myös paratiisilinnunkukkana.
Onkohan tää kalebassipuu???Brasilpuu??? Eikun se on tulppaanitrumpetti.
Tätähän meillä pohjolassa kasvatetaan huonekasvina, ja kesällä ulkonakin. Värinokkonen.
Täältä löytyi polkuja ja piiloja. Ihmisiä harvakseltaan. Monet oikas puiston läpi, ja jotkut istuskeli penkeillä. Rehevää.
Kaunis. Hawaijin amaryllis.
Bignoniaceae Tecoma stans eli keltatekoma.
Kliiviat (punasarja) oli kivan matalia, vielä.
Palmuja joka puolella.
Suihkut oli päällä vain silloin tällöin. En päässy oikein perille, et milloin. Tsägällä osuin kerran.
Ruostekukka. Crocosmia × crocosmiiflora
Puistossa kultaköynnös kasvoi lähes kaikkien puiden juurella.
Aaloekasvejakin on monenlaisia.
Aaloekasveja. Ja oisko anopinkieli.
Kiinanruusu.
Krassi piristää.
Kiinanruusuja lisää...
Kummallisia patsaita. Ei ehkä mee mun makuun. Mut taustan altaassakin vesi suihkus aika ajoin.
Tulitrumpetti.
Bougainvilleaa eri väreinä
Palmetum seuraavaksi.
Isokissanhäntä.
Täälläkin Hawaijin Amaryllis.
Jättiliuska-aralia.
Kanarian taatelipalmu.
Parsakasveihin kuuluva tietoa kasvista. Aika kivan erikoinen.
Hamepalmu.
Näyttää temppelipuulta, mutten oo varma.
Kalla.
Elämänlankaa. Mäkin otin 20 vuotta sit Keravanjoen rannalta yhden taimen pihaan, kun ei ollu vielä paljon mitään, ja kun se oli kaunis valkoinen se kukkakin. No nyt sitä pukkaa riittämiin joka marjapensaan alta, ja aidan koloista jne. Ja täähän on PÄIVÄNSINI. Ei tuhokas leviämään niinku isokierto eli elämänlangaks sanottu. Sotkin taas.
Sit vaan muutama kuva ihan kuljeskellessa vastaan tullu.
Kauppahallista.
Syklaameja oli kaupungin istutuksissa joka paikassa, ja paljon.
Plaza los patos oli melko liki hotelliamme. Aika upeeta kaakelointia.
Täs oli hyvä pitää sadetta. Vettähän tuli vähän ja paljon.
Keltasta villikukkapeltoo.
Tää on ihan ton penkin takia. Riitäsköhän mun betonitaidot tähän. Ehkä ei. Kaunis se on.
Mä vähän himoitsin noit siemenkotia, mutten yltäny yhteenkään, joten jääköön Kanarialle.
Uhkaavat pilvet ja kiva kukkarinne.
Siinähän oli pelargoniaa.
Ja sama tien puolelta
Karussa kasvaa nääkin.
Loma loppui ja paljon tuli nähtyä. En taaskaan tienny suurimman osan kasveista nimiä, mut kuvat on aina kivoja kattoo. Saa vähän käsitystä mitä missäkin puolella maailmaa kasvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti